Kohti vaikuttavampaa ympäristötutkijuutta

Minttu Jaakkola ja Kirsi-Marja Lonkila

Ilmasto muuttuu, luonnon monimuotoisuus köyhtyy ja ravinteet eivät kierrä. Ihmiskuntaa uhkaavien ympäristöhaasteiden ratkaisemiseksi olisi elintärkeää saada käyttöön paras mahdollinen – usein tieteen tuottama – argumentti. Miten tieto päätyisi paremmin osaksi päätöksentekoa? Tiedon määrä ei ole maailmassa ongelma: tieteellisiä julkaisuja tuotetaan lähes kaksi miljoonaa vuodessa. Ongelmana on, että tieto on sirpaleista, se päätyy maksumuurien taakse eikä sitä ole saatavilla suomeksi tai yleistajuisesti.  Apuun tarvitaan aktiivisia tutkimusrahoittajia, rajapintaorganisaatioita ja muita toimijoita. Ennen kaikkea tarvitaan kuitenkin aktiivisia tutkijoita, jotka haluavat muuttaa maailmaa, vaikka se on työlästä, hidasta, epävarmaa eikä siitä ehkä palkita mitenkään. Onko vapaaehtoisia?

Tutkimuksesta puhuminen julkisuudessa on usealle tutkijalle aikaa vievä harrastus, josta ei palkita. Tutkijan urakehitys perustuu edelleen tutkimusjulkaisujen määrään. Vaikka yliopistoja monelta suunnalta vaaditaan ottamaan paremmin huomioon se kolmas tehtävä, tämä ei näy juurikaan esimerkiksi rekrytoinneissa. Aktiivinen yhteiskunnallinen keskustelija häviää useimmiten enemmän julkaisseelle kollegalle – ja keskustelun viemä aika on aina pois ydintehtävästä.

Vaikuttavuuden laineet ovat pitkiä, ja vaikutuksia voi olla vaikea havaita. Ei ole realistista, että kaikki tutkimushankkeet suoraan muuttaisivat yhteiskuntaa. Yhtä mieltä voitaneen kuitenkin olla siitä, että on tärkeää rohkaista ja aktivoida tutkijoita popularisoimaan tiedettä ja käymään yhä aktiivisemmin yhteiskunnallista keskustelua. Muutoin päättäjät eivät halutessaankaan voi käyttää tutkimustietoa päätöstenteon tukena.

RAHOITTAJAT JA VÄLITTÄJÄORGANISAATIOT TUTKIJOITA TUUPPIMASSA

Yksityiset tutkimusrahoittajat, kuten säätiöt, ovat tutkijoiden motivoinnissa avainasemassa. Monet suomalaiset säätiöt ovatkin viime aikoina aktivoituneet pohtimaan keinoja yhteiskunnallisen vaikuttavuuden vahvistamiseen. Ympäristönsuojelua edistävää tutkimusta rahoittava Maj ja Tor Nesslingin Säätiö edellyttää rahan vastineeksi tutkijalta aktiivisuutta tiedeviestintään ja sidosryhmätyöhön.

Raha on toki tärkeä motivaattori, mutta rahan lisäksi tarvitaan myös muunlaista tukea, kuten koulutusta, vertaistukea, kannustusta ja verkostoitumismahdollisuuksia, jotta tutkija saa kokemusta aktiivisesta roolista paitsi tiedon tuottajana, myös sen eteenpäin viejänä. Tätä kaikkea myös tutkimusrahoittaja voi parhaimmillaan tarjota. Nesslingin Säätiö järjestää tukemilleen tutkijoille mahdollisuuksia oppia paremmiksi viestijöiksi sekä kokoaa tutkijoita jakamaan työtään yhteisöllisessä työskentelytilassa, Nessling Nestissä.

Yksi ympäristötutkijan tuki vaikuttamistyössä on Ympäristötiedon foorumi. Se on Nesslingin ja Koneen säätiöiden rahoittama verkosto, joka vie tutkimustietoa päätöksentekoon tilaisuuksiensa ja tutkimustiivistelmiensä kautta. Foorumissa on mukana sekä tiedon tuottaja- että käyttäjätahoja, ja se tuo eri alojen tutkijoita ja päättäjiä yhteen tilaisuuksissaan. Foorumin toiminta perustuu kuitenkin aktiivisiin tutkijoihin, jotka ovat valmiita jakamaan yleistajuisesti tutkimustietoa ja käymään dialogia yhteiskunnallisesti ajankohtaisista, joskus poliittisesti aroistakin aiheista.

Oman kokemuksemme pohjalta esitämme 5 motivoivaa pointtia kohti vaikuttavampaa ympäristötutkijuutta:

1) Tunnista sidosryhmät. Nesslingin Säätiö edellyttää tutkijoilta apurahahakemukseen listauksen omalle hankkeelle keskeisistä sidosryhmistä sekä keinoista toimia vuorovaikutuksessa keskeisten sidosryhmien kanssa. Jollekin ympäristötutkijalle tärkeä sidosryhmä voi olla kaivosyhtiö, toiselle järven kalastusosakunnat, kolmannelle kaavoitusta hallitsevat kunnallispoliitikot. Vaikka yksittäisellä tutkijalla voi olla rajalliset resurssit toteuttaa yhteistyötä, pelkkä ajatuskehikko oman tutkimuksen keskeisistä sidosryhmistä selkeyttää oman työn merkitystä ja paikkaa ympäristöhaasteiden ratkonnassa. Parhaimmassa tapauksessa tieto löytää yleisönsä ja tönäisee muutosta eteenpäin.

2) Ole valmis yhteistyöhön. Kuten Demos Helsingin Iina Koskinen vastikään kirjoitti, parhaiten tutkittu tieto siirtyy sen käyttäjälle, jos tutkijat ja sidosryhmät tekevät yhteistyötä jo hankkeen suunnitteluvaiheessa. Tällöin myös tutkija oppii näkemään itsensä dialogin osapuolena, ei pelkkänä yksisuuntaisen tiedon välittäjänä. Yhteistyön merkittävin anti on ihmisten välinen luottamus, joka on täysin keskeistä uuden tiedon hyväksynnälle ja siten muutokselle – kaikkien osapuolten kohdalla. Tutkimusrahoituksen tulisikin mahdollistaa ajan resursointi viestinnälle ja yhteistyölle, jotta työlleen vaikuttavuutta haluava tutkija ei joudu karsimaan tätä keskeistä vaikuttamisen kanavaa.

3) Toimi sirpaleisen tiedon koostajana. Kun yksittäinen tutkija uskaltaa puhua ohi oman kapean erikoisosaamisalansa, hän voi saada osakseen silmien pyörittelyä kollegoiden taholta. Tutkija on luultavasti silti parempi asiantuntija kuin useimmat yhteiskunnalliset keskustelijat, jotka kommentoivat aihetta asianomaisina. Rahoittajat vaativat hankkeilta yhä useammin monialaisuutta ja yhteistyötä sidosryhmien kanssa, jotta isoja ympäristöhaasteita voitaisiin tarkastella laaja-alaisesti. Tarvitaan myös lisää hankkeita, jotka koostavat jo olemassa olevaa tietoa yhteen.

4) Uskalla esittää ratkaisuja. Pelkkä uhkakuvien maalailu ei riitä, vaan tarvitaan aktiivista otetta, jotta tieto muuttuu toiminnaksi. Kuten professori Anthony Barnosky sanoo: Turha kertoa vain ongelmista, jos ei esitä myös ratkaisuja. Nesslingin säätiön rahoittamassa Kohti vesiviisasta kiertotaloutta -hankkeessa tutkijat keräsivät yhdessä keskeisten sidosryhmien kanssa kasaan ymmärrystä veden ja vesiekosysteemien kannalta viisaasta kiertotaloudesta, jonka saavuttamiseksi esittävät raportissaan konkreettisia toimia.

5) Tunnista vaikutukset. Poliittinen päätös on monien eri asioiden summa, eikä suoraa vaikuttajaa ole helppo nimetä. Ympäristöön liittyvä tutkimustieto on vain yksi osa eri ratkaisuvaihtoehtojen punnintaa ja arvovalintaa, joka tutkijan pitää pystyä hyväksymään. Keskustelunavaus ilman välittömiä vaikutuksia voi kuitenkin osoittaa merkityksensä myöhemmin. Mielipidekirjoituksen aiheuttama pieni sävynmuutos julkisessa keskustelussa voi olla osana muuttamassa kansalaismielipidettä, joka taas vaikuttaa päättäjiin. Myös yksisuuntaisella, perinteisellä tiedeviestinnällä on merkityksensä dialogin ohella. Tarinat tutkijoista ja tutkimuksesta lisäävät ymmärrystä tieteellisen tiedon erityisestä luonteesta muiden tiedon muotojen rinnalla.

Minttu Jaakkola on Maj ja Tor Nesslingin Säätiön tutkimusjohtaja (Twitter: @minttujaakkola)

Kirsi-Marja Lonkila on Ympäristötiedon foorumin koordinaattori (Twitter: @kmlonkila)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *