Nosto: Hienovaraista ja radikaalia vastarintaa tiedejulkaisemisessa

Akatemiatutkija Kirsi Pauliina Kallio kirjoittaa uusimman Fennian pääkirjoituksessaan Subtle radical moves in scientific publishing suurten kaupallisten kustantajien roolista tiedejulkaisemisessa. Kallio viittaa tutkimuksiin, joiden mukaan viiden suurimman kustantajan osuus on noussut 70 prosenttiin yhteiskuntatieteellisistä artikkeleista, ja joissa todetaan näiden yritysten toimivan 20-30 prosentin voittomarginaaleilla.

Tiedeyhteisö tuottaa työllään suuren osan näistä voitoista, Kallio toteaa. Lisäksi tutkijat maksavat valmiista julkaisuista eri reittejä huomattavia summia. Julkaisujen kansalliset luokittelut samoin kuin tutkijayhteisöissä sisäistetyt, vaikkakin samaan aikaan kritisoidut julkaisemistavoitteet vahvistavat tiettyjen julkaisujen ja kustantajien asemaa entisestään.

Kallio ehdottaa Michel de Certeaun (1984) inspiroimana pieniä askelia, jotka voisivat muuttaa tiedejulkaisemisen pelin sääntöjä vähän kerrallaan. Kallio nostaa esiin yksittäisen vertaisarvioiden artikkelin julkaisemiseen liittyvän moninaisen akateemisen vapaaehtoistyön, johon saattaa sisältyä mahdollisuuksia vaikuttaa julkaisemisjärjestelmään. Vaihtoehtoisten, avoimesti saatavilla olevien julkaisujen suosiminen vertaisarvioinnissa ja vertaisarviointiprosessin nopeuttaminen voisivat olla yksi tapa murtaa suurten kaupallisten kustantajien valta-asemaa.

Lue koko pääkirjoitus täältä: https://fennia.journal.fi/article/view/63678

Fennia on voittoa tavoittelematon, vertaisarvioitu ja avoimesti saatavilla oleva Suomen Maantieteellinen Seuran kustantama tiedejulkaisu. Seura on mukana Julkea! -hankkeessa. Kirsi Pauliina Kallio on Fennian päätoimittaja ja Julkean! vastuullinen johtaja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *