Kommentti: Kustantajilla on paikkansa tiedejulkaisemisessa

Johanna Lilja

Kommentti Heidi Laineen haastatteluun Imagessa 29.5.2017.

On harmillista, että suuret kansainväliset kustantajat ovat aiheuttaneet pattitilanteen, joka vaikeuttaa tutkijoiden tiedonsaantia, ja on monella tapaa perusteltua ja oikeutettua, että tiedeyhteisö taistelee hintojen korotuksia vastaan. Laineen perustelut sille, että tämän takia kannattaa koko tieteellisen lehden perusformaatti heittää romukoppaan ovat kuitenkin ontuvia eikä hän tarjoa mitään kestävää ratkaisua tilalle.

Jos tiedekustantajia ja tiedelehtiä ei olisi, tutkijoiden vastuulla olisi kahlata julkaisuarkistoista tai -alustoilta loputon määrä omaan aiheeseen liittyviä tekstejä, joista osa ehkä olisi kiinnostanut arvioitsijoita ja saanut kommentit (jotka nekin jäisivät lukijan tarkastettavaksi toisin kuin lehtien vertaisarvioinnissa), suuri osa luultavasti ei. Aikaa tässä ei tutkijalta ainakaan säästyisi.

Valitettavasti myös käsitys siitä, että lehtiin lähetetyt tekstit ovat sellaisenaan valmiita, on täysin väärä. Suurin osa artikkeleista vaatii editoimista – paitsi tekstien myös kuvien ja taulukoiden osalta. Editoimattomassa tekstissä vastuu ymmärtämisestä jää lukijalle ja virhetulkintojen mahdollisuus kasvaa. Olisiko tämä hyödyksi tieteelle?

Tieteelliset lehdet vastaavat aineiston valikoinnista, arvioinnin toteuttamisesta ja tekstien saattamisesta helposti luettavaan muotoon. Siinä sivussa ne tuottavat ja yhtenäistävät terminologiaa ja nostavat teemanumeroilla ja pääkirjoituksilla uusia aiheita keskusteluun sekä arvioivat alan kirjallisuutta. Lehti on tutkijan lisäksi laadun takeena myös silloin, kun artikkeli päätyy yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Todettakoon vielä, että avoimuutta voidaan toteuttaa myös hyvässä yhteistyössä tiedekustantajien kanssa, kuten Suomessa on juuri Kotilava-hankkeessa (Kotimaiset lehdet avoimiksi ja vaikuttamaan) tehty. Suurin osa tiedekustantajista on tieteellisiä seuroja tai muita pienkustantajia, jotka pyrkivät ansaitsemaan vain sen verran, että saavat lehtensä tuotetuksi.

Johanna Lilja toimii julkaisupäällikkönä Tieteellisten seurain valtuuskunnassa.

3 thoughts on “Kommentti: Kustantajilla on paikkansa tiedejulkaisemisessa

  1. Heidi Laine says:

    En ole esittänyt tieteellisen lehden formaatin heittämistä romukoppaan. Jutussa ei myöskään lue niin. Kukaan ei varmaankaan voi kiistää, että jos tieteellisen tiedon välittämistä pohdittaisiin digitaalisessa toimintaympäristössä puhtaalta pöydältä, ei päädyttäisi nykyisiin paperijulkaisemisen ehdoilla syntyneisiin käytänteisiin. Vaihtoehtoja ja täydentäviä tieteen disseminaation tapoja ovat avoin tiede -keskustelut pullollaan. Se ei kuitenkaan ollut haastattelun aihe, joten en tuonut niitä esiin. Haastattelu koski Tiedon hinta -kannanottoa ja suurten kansainvälisten kustantajien toiminta. Mielestäni tämä konteksti käy jutusta riittävän hyvin ilmi. Olen käytettävissä selventämään näkemyksiäni ja keskustelemaan aiheesta edelleen.

  2. Antti Poikola says:

    Nähdäkseni Laine ei artikkelissa sano, että tieteellisen lehden formaatti olisi turha. Päin vastoin, hän sanoo ”Tutkijoita kiinnostavat yksittäiset lehdet, joiden arvovallasta kertoo vaikuttavuuskerroin, impact factor”.

    Jos jotain, niin hän olisi (mielestäni hyvästä syystä ja hyvin perustein) heittämässä romukoppaan nykymallisen tiedekustantajan roolin, rakenteen ja kustantajien ansaintalogiikan (voittoa tavoittelevat pörssiyhtiöt), jotka eivät tue sitä, tieteen tuotokset leviäisivät laajalle ja olisivat helposti käytettävissä.

    Ei siis pidä niputtaa liian yksioikoisesti yhteen _nykymallinen tiedekustantaja = tiedelehti_. Kyllä kuratoituja julkaisukanavia tarvitaan, niitä voidaan kutsua tiedelehdiksi niin kauan, kuin tieteellinen artikkeli on merkityksellinen julkaisumuoto. Näitä lehtiä pitää tuottaa ja tuotantokustannukset kattaa. Uuden malliset open access lehtien tuotantologiikat ja rahoitusmallit ovat sen verran kaukana perinteisistä ja nykyisin valtaa pitävistä tiedekustantajista, että en rinnastaisi näitä enää edes saman ”tiedekustantaja” termin alle.
    Suurin este esim. open accessin leviämisessä ovat juuri nykymalliset tiedekustantajat.

    Kotilava osoittaa, että Suomessa on halua luoda juuri näitä uusia lehtien tuotantologiikoita ja rahoitusmalleja hyvä niin, se on mielestäni ainoa kestävä polku kotimaisten tiedelehtien tulevaisuuteen. Tieteellisillä seuroilla ja Suomalaisilla pienkustantamoilla on tuskin kovinkaan paljoa yhteistä Elsevierin kanssa.

    Elsevierin puolustamisen sijaan toivoisin, että täällä otettaisiin selvä pesäero siihen malliin, vaikka heittämällä ajattelua rajoittava ”tiedekustantajan” termi romukoppaan. Kustantaja terminä viittaa siihen, että se pitää painokoneita pystyssä ja ottaa riskin kustantamalla koko tuotantoprosessin ja myy sitten lopputuotetta kattaakseen kustannukset ja tehdäkseen voittoa. Tämä on yksisuuntainen tuottaa–>myy prosessi.

    Digitaalisella aikakaudella tiedejulkaisemisen prosessit ovat enemmänkin alustatalouden mallin mukaisia kaksipuoleisia markkinapaikkoja, jossa tutkijat ovat sekä kirjoittajan roolissa, että lukijan roolissa ja lehti on alusta, joka kytkee kirjoittajat ja lukijat toisiinsa samaan tapaan, kuin AirBnB kytkee majoittajat ja matkustajat tai Uber kytkee kuljettajat ja kyydin tarvitsijat toisiinsa. Minä en kutsuisi AirBnB:ta hotelliksi, enkä Uberia taksiksi, enkä näinollen myöskään modernia tiedejulkaisun alustaa ”tiedekustantajaksi”.

    Laineen haastattelu: http://www.image.fi/image-lehti/tiede-pitaisi-vapauttaa-tiedekustantajista

  3. Johanna Lilja says:

    Mihin Poikola mahtaa perustaa näkemyksensä, että nykymallinen tiedekustantajan käsite tarkoittaa vain suuria ja suurta voittoa tekeviä kustantajia? Mielestäni tämä on täysin väärä yleistys. Suurimmat viisi kustantajaa aiheuttavat suurimman osan ongelmista. Enemmistö tiedekustantajista ei kuulu tähän ryhmään. Syy, miksi yleistin Heidi Laineen otsikon koskemaan myös lehtiä on se, että nykymuotoisia tieteellisiä lehtiä ei ole ilman tiedekustantajia. Olipa lehti avoin tai maksullinen, verkossa tai paperilla, kustantaja kantaa vastuun sen tuottamisesta, sisällön laadusta, oikeuksien hallinnasta jne. Kustantaja tekee siis paljon muutakin kuin sijoittaa pääomaa, kantaa riskin ja pitää painokoneet pyörimässä. Tämä sisällöllinen työ on se, mikä yhdistää pienkustantajat Elsevieriin ja muihin suuriin kustantamoihin. Erona taas on se, että suuret kustantamot tekevät huimia voittoja, pienet pyörivät nollatuloksella ja usein vapaaehtoistyön voimin.

    Toki muitakin vaihtoehtoja julkaisemiselle on, kuten vaikka Arxiv,org, joka omalla alallaan toimii erinomaisen hyvin kaikkeen muuhun paitsi meritoitumiseen. Malli ei kuitenkaan sellaisenaan sovi kaikille aloille. Varsinkin humanistisilla ja yhteiskuntatieteellisillä aloilla artikkelit ovat pitkiä, toisinaan hätäisesti kirjoitettuja ja vaikeaselkoisia. Kustantajan vastuulla on hoitaa niiden editointi kaikille ymmärrettävään muotoon.

    Kotilava-hanke pyrkii kotimaisten tiedelehtien avoimuuteen – ei vallankumoukseen tieteellisen julkaisutoiminnan muodoissa. Kotilavan perusperiaatteena on yhdistää tiedekustantajan, tutkimusrahoittajan, kirjoittajan ja lukijan intressit perinteisessä vertaisarvioituja artikkeleja ja muuta sisältöä julkaisevien tieteellisten lehtien mallissa.

    Aiheesta kannattaa tulla keskustelemaan huomenna Tieteiden talolle, Kotilavan seminaariin Scholarly Journals, Politics and Freedom of Speech. Tilaa on vielä, vaikkei olisi muistanut ilmoittautua ajoissa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *